maanantai 12. elokuuta 2013

New York Cheesecake

Sattui niinkin hassusti, kun itsellä kävi mielessä että tekisin tuoreista mustikoista juustokakkua ja löysin tämän ohjeen. En ehtinyt juustokakkua samalle perjantaille tekemään töiden takia ja kaupassakin piti käydä sitä ennen, kun illalla huomasinkin että Maistuu Makialle blogin Emppi oli lähestulkoon samaista juustokakkua samalle päivää pyöräytellyt :D (Linkki Empin versioon tässä.)
Hieman ohjeita yhdistelemällä ja vielä omiani lisäämällä, sain täydellisen juustokakun aikaan :)



New York Cheesecake

Pohjaan tarvitset
300 g digestivekeksejä
150 g margariinia


Täytteeseen menee
400g maustamatonta Philadelphia- tuorejuustoa
 500g maitorahkaa (rasvaton käy hyvin)
 2 rkl limemehua
 2½ dl sokeria
 1 rkl vaniljasokeria
 1 tl kanelia
 1 dl perunajauhoja
 5 kananmunaa


Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Murskaa keksit ihan pieneksi muruseksi ja sekoita huoneenlämpöisen margariinin kanssa taikinamaiseksi. Painele taikina (irtopohja-)vuokaan, 24-28cm riittää hyvin, nosta hieman reunoillekkin. Jos käytät irtopohjavuokaa, laita pohjalle leivinpaperi ja öljyä reunat.
Paista pohjaa uunin keskitasolla n. 10min.

Aseta uuniritilä uunin alimmalle tasolle ja pohjan jäähtyessä, tee juusto-osio.

Sekoita tuorejuusto ja maitorahka isossa kulhossa tasaiseksi sähkövispilällä. Lisää massaan sokerit, kaneli ja limemehu ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi perunajauhot mukaan ja sekoita taas hyvin. Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa muutama minuutti jotta seos kuohkeutuu.
Paista 175 asteisen uunin alatasolla 50-60min. Pidä kakun pintaa silmällä paiston aikana, ja jos näyttää että pinta alkaa ruskettua liikaa, voit peittää sen lopussa muutamaksi minuutiksi leivinpaperilla.
Irroita kakku vuoasta vasta jäähtyneenä!

Kakun kanssa tein tarjolle mustikkasoosia.

Mustikkasoossi

3-4 dl tuoreita mustikoita (pakasteetkin käy)

2 rkl perunajauhoa
n. 1½ dl sokeria
1 dl vettä

Kaada mustikat kattilaan, lisää perunajauho ja sekoita varovasti niin että mustikat on "kuorrutettu". Lisää sokeri ja vesi. Kuumenna seosta kunnes se kiehahtaa ja alkaa saostumaan. Kun seos on saostunut ja vielä kuitenkin juoksevaa, nosta se pois levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita välillä jäähtymisen aikana (alunperin laitoin vain ½ dl vettä ja seoksen jäähtyessä huomasin sen olevan liian paksua ja lisäsin silloin toiset ½ dl vettä.)


Lisää juustokakun kaveriksi lautaselle ja ai että on hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Neuvoja, kysyttävää tai mielipiteitä? Heitä rohkeasti viestillä! :)