Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. syyskuuta 2015

Toscapiirakka (pellillinen)

Olen tässä pikkuhiljaa käynyt läpi kopioiden tätini reseptivihkoa ja törmatessäni toscapiirakan ohjeeseen, maistui tämä herkku jo suussa niin uuniinhan se piti pyöräyttää, pienellä omalla twistillä!



Toscapalat

4 munaa
3dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1dl maitoa
300g voita sulatettuna
1rkl vaniljauutetta
1tl vaniljasokeria
Ripaus vaniljajauhetta

Kuorrute

100g voita
140g mantelilastuja (tai manteli-/pähkinärouhetta)
2dl sokeria
1dl kermaa
2rkl vehnäjauhoja

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi (munasokerivaahtoa ei voi vatkata liikaa!).
Sulata voi
Sekoita jauhot ja vaniljasokeri sekä -pulveri keskenään.
Lisää maito munasokerivaahtoon, tämän jälkeen lisää osa jauhoista.
Sekoita taikinaan nyt vuorotellen voita ja jauhoseosta, näin kuohkeus säilyy taikinassa.

Paista 200-asteessa n. 15-18min

Kun pohja on jäähtynyt, tee kuorrute. Laita ainekset kattilaan ja kiehauta karamelliksi, kuitenkaan polttamatta sitä!
Kaada kuorrute piirakkapohjan päälle ja anna jäähtyä.

Oiva kahvin seuralainen, taidanpa ottaa palasen.. Ehkä toisenkin. Nams!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

After Eight -suklaajuustokakku. Liivatteeton!

Lisää juustokakkukokeiluja! Makeahammasta kolotti iltasella, katsoin mitä kaapista löytyy ja lopputulos on tässä, olkaas hyvät.



Juustokakku

150g Digestive-keksejä
70-100g sulatettua voita

400g (Vanilja) tuorejuustoa
2dl kuohukermaa
150g After Eight -suklaata
100g Wiener Nougat -crush 
n. 50g (kaksi kourallista) tummaa suklaata
(jos jätät nougatin pois ja tumman suklaan pois, laita 200g After Eightejä)
Ripaus vanilja-aromia.

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa, kunnes lopputulos muistuttaa märkää hiekkaa. Levitä irtopohjavuokaan tasaisesti, juustokakun pohjaksi ja laita odottamaan jääkaappiin.
Sulata suklaat vesihauteessa, kun suklaa on sulanut, sekoita se tuorejuustoon. Vatkaa kerma vaahdoksi vanilja-aromin kanssa. Yhdistä kerma ja suklaa-tuorejuustoseos.
Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli, vähintään 4 tuntia.

Tämä kakku oli kyllä niin tautisen makeaa, että ei tarvinnut isoa palaa syödä ku sokerihammas oli hiljaa :D

tiistai 7. lokakuuta 2014

Jaloviina-suklaajuustokakkuset

Tunnustan! Olen maailman huonoin bloggaaja, taas on vierähtänyt ikuisuus! Selityskin kyllä löytyy, oli se hyvä eli ei, elikkäs tuossa elokuun puolivälissä avoeliöistä tuli avioeliöitä, joten luonnollisesti heinä- elokuu meni niitä järjestellessä. ;)
Sieltäkin laitan ruokaohjeita jos löydän ne vielä jostain.. köh. Syksy on mennyt työhommissa ahkerasti, mutta aina tulee jotain pientä kokkailtua ja uutta ravintolakokemustakin tulossa kunhan ehdin!

*Helemapelti! Yli 12 000 sivunkatselua, nöyrin kiitos ja  vielä kumarrus päälle!

Alkusyksyllä kävimme syömässä pikaisesti paikallisessa "känkkylässä" ja suuntasimme siitä tiemme oluen pariin. Jälkiruuaksi teki mieli Jallukaakaota (2cl, neljä saattaa nousta päähän herrajesta ;D) ja siitä sainkin tämän ahaa-elämyksen, jalostaa tuo makuelämys leivonnaisen muotoon. Juustokakkua ei olekaan tullut tehtyä sitten häiden, tein vain nämä miniversiot muffinivuokiin. Ohejtta olkaas hyvät!



(n. 24kpl)Pohja
15 kpl digestive-keksejä (täytekeksit toimii paremmin, vähennä silloin voita ja tarkista koostumus)
100 g voita

Täyte
300-400 g tummaa suklaata (itse kokeilin tässä Fazerin levivontasarjan uutuutta, tummasuklaa vadelma)
5 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
3,5 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl liivatejauhetta
0,5 dl Jaloviinaa *


Murskaa keksit muruksi, mitä pienempiä sen parempi. Sekoita sulatettu voi keksimurun joukkoon ja tee tasainen massa. Itse tein nämä teflon-vuoissa, mihin laitoin paperisen vuan sisälle, joten säästyin öljyämiseltä. Jos käytät pelkkiä paperivuokia, sitä parempi mitä paksumpaa paperi on . Voit käyttää myös silikonisia vuokia. 
Laita jokaiseen vuokaan n. 1rkl keksimuruseosta ja painele tasaiseksi.
Sulata suklaa, laita liivatejauhe turpoamaan ohjeen mukaan. Vatkaa kerma kevyesti vaahdoksi.
Toisessa kulhossa pehmitä tuorejuusto ja lisää sitten joukkoon tomusokeri ja kaakaojauhe. Huomaa tässä vaiheessa että tuorejuustoa on vain 200g ja normaalisti aina jemmassa oleva tomusokeri on päässyt loppumaan ja lähetä avioeliö kauppaan.
Sekoita sula suklaa tuorejuuston joukkoon ja pyöräyttele massa hyvin sekaisin. Lämmitä liivateseos ohjeen mukaan ja sekoita Jallun kanssa, jonka jälkeen lisää se ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Lopuksi nostele kermavaahto tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Sitten nostellaan kakkumassa vuokiin! n. 2,5 rkl massaa menee keskivertoon, pieneen, muffinivuokaan. Tässä ei tarvitse miettiä kohoamisia ja muita, täytä vuoat siis omantunnon mukaan!
Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielellään yön yli ennen tarjoilua. Koristele maun mukaan :)

Voit myös korvata Jaloviinan muilla nesteillä, esimerkiksi kahvilla (mutta mitäs jännää siinä sitten olisi?)
Nautitaan luonnollisesti Jalokahvin kanssa ;)

torstai 31. heinäkuuta 2014

Sitruuna-marenkipiirakka pähkinäkrokantilla.

Tämäkin ohje on kesäkuun puolivälistä, viivästymisen syy löytyy edellisestä postauksesta :)
Ystäväpariskunta kutsui meidät grillailemaan ja sovittiin että mie tehen jälkiruuan (niinku viimeksikin). Puoli yötä pähkäilin ja pyörittelin, että miten saan pähkinät ja sirtuunan samaan torttuun. Äiti ehdotti krokanttia kaveriksi, ja näinhän se hääty kokkeilla!



SITRUUNAMARENKITORTTU

Pohja
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte
2½ dl sokeria
2 rkl (vehnä)jauhoja
3 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1/4 tl suolaa
2½ dl vettä
2 sitruunaa (1 sitruuna ja 1 lime)
2 rkl voita
4 keltuaista

Marenki
4 valkuaista
6 rkl sokeria

Aloita pohjasta. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja sekoita vaahdon joukkoon hyvin. Voitele iso piirakkavuoka (halk. n. 25cm) ja levitä taikina jauhotetuin sormin vuokaan reunoja myöten.

Tee seuraavaksi sitruunatäyte. Sekoita kattilassa keltuaiset, sitruunoista puristettu mehu, vesi, sokeri ja perunajauho. Kuumenna sekoittaen kunnes kuplahtaa, älä keitä. Siirrä kiisseli pois levyltä ja hetken jäähdyttyä, vatkaa joukkoon voi. Raasta mukaan yhden sitruunan kuori ja lisää kerma. Lämhäytä vielä varovasti, älä taaskaan keitä. Kaada kiisseli pohjan päälle.

Paista uunin alatasolla 35-45min, tarkkaile kypsyyttä välillä.

Marenki

Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi, voit lisätä sokerin valkuaisiin välhitellen. Jos olet onnistunut erottelemaan valkuaiset niin, ettei joukossa ole yhtään keltuaista, pitäisi marenkivaahto saada niin kovaksi, ettei se tule ulos kulhosta kaatamalla. Ei vaikka kääntäisit kulhon nurin pääsi päällä. Uskallatko kokeilla? ;)
Levitä marenki tasaisesti piirakan päälle ja käytä uunissa vielä 10-15min kunnes se saa hieman väriä ja jämähtää.

Pähkinäkrokantti
n. 3dl pähkinöitä
1dl sokeria

Murskaa pähkinät pieneksi, erikokoiset rouheet toimivat myös. Kaada ne sokerin kanssa teflonkattilaan ja sekoittele keskilämmöllä kunnes sokeri on sulaa (ÄLÄ polta sitä!) Kun seos paksunee, levitä se esimerkiksi leivinpaperille jäähtymään, Levyn jäähdyttyä, pieni se miten parhaaksi näet (rouhi käsin, taittele, hae pieni vasara ja..)
Ihan pienenä vihjeenä, suosittelen käyttämään puulastaa tai jotain oikeasti kuumuutta kestävää. Taisin sulattaa yhden kauhan ohimennen tuossa touhussa.. Hupsista.

Mniin ja jos marengin päälle nousee "hikipisaroita" vaikka yön aikana niin älä käytä sitä enää uunissa uudelleen.. Tämäkin opittiin kantapään kautta :D

Tarjoa hyvän ruuan päälle, toimii mausteisen grilliruuan kirpsakkana jälkkärinä!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Perusmuffinssitaikina ja Tobleronemuffinit

Itse pidän muffineista sellaisena jotka kohoavat kauniisti ja ovat helppoja tehdä. Kotikokki -sivustolta löytyi ohje, jonka olen vakiinnuttanut käyttöön sittemmin. Ja ihmettelen etten ole tätä aiemmin huomannut tänne päivittää :D Alkuperäisen ohjeen on kirjoittanut Sasse75. Tuplasin ohjeen, koska megajumbosuuret muffinipeltini, johon mahtuu 6kpl /pelti, mahduttavat koko yksinkertaisen taikinan jo yhteen peltiin :D



Perusmuffinssitaikina (n. 20kpl)

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
1 dl Kermaa
2 kpl munaa
100 g voisulaa
1 dl appelsiinituoremehua


Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia uunin keskitasolla.

Ensimmäisen satsin tein ylläolevalla ohjeella, lisäsin vain Cappuccino-maustetta 2tl.

Tobleronemuffinit
7dl jauhoja
3dl sokeria
4tl leivinjauhetta
2rkl vaniljasokeria

2-4rkl kakaojauhetta
1dl kermaa
4 munaa
200g voisulaa
2dl (mauste)kahvia
1 Toblerone


Sekoita kuivat aineet keskenään ja sen jälkeen loput hyvin sekoittaen. Lisää viimeisenä munat ja rouhittu Toblerone. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia uunin keskitasolla (15-20min jos teet normaalikokoisia.)
Voit kokeilla kypsyyden hammastikulla :)

Kahvin kaveriksi aivan loistavia, tai lasi kylmää maitoa viereen :) Kurkkaa muita makuvaihtoehtoja alkuperäisestä ohjeesta! (Linkki ylhäällä)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vehnättömät maissilettuset

Uusia kokeiluja ruokavalion puitteissa, olkaa hyvät!



MAISSILETTUSET

1dl maissijauhoja
1dl perunajauhoja
1rkl vaniljasokeria
1tl ruususuolaa
2 kananmunaa
3dl maitoa
(1tl siitepölyraetta)

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään pienessä kulhossa. Isommassa vatkaa sekaisin munat ja 2dl maitoa.
Jätä tekeytymään puoleksi tunniksi, ennen paistamista lisää vielä viimeinen desi maitoa.
Paista lettuset pannulla tavalliseen tapaan öljyn kanssa :)
Tarjoa vaikka maitorahkan ja mustikoiden kera :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Suklaalusikat

Kinuskikissa julkaisi joulun alla reseptin suklaalusikoista, joita halusin ehdottomasti kokeilla. Nämä ovatkin sopivan pieniä ja kivoja antaa vaikka joululahjaksi työtovereille ja muille sellaisille, joille tahtoo antaa jotain, mutta ei silti mitään "sen suurempaa". Mikäpä ilahduttaisi enemmän kuin ajatuksella itse tehty, kaunis ja herkullinen pikku paketti :)



Suklaalusikat

1 levy tummaa suklaata (Marabou)
1 rivi valkosuklaata (Panda)
Muutama pallero kahvisuklaata (Punnitse ja Säästä)
1 rkl Cappuccino-mausteseosta (Anoppi on ilmeisesti Ruotsin puolelta kaupasta löytänyt tällaisen. Jossei ole mahdollisuutta päästä käsiksi vastaavaan mausteeseen, purkki sisältää kaakaota, kanelia ja vaniljasokeria, joten äkkiäkös tuollaisen pyöräyttää itsekin :) )
Minimuffini- tai konvehtivuokia (jälkimmäisiä joutuu levittämään hieman)
Pieniä pakastepusseja
Kattila ja kuumuuden kestävä kulho suklaan sulattamiseen
Nonparelleja tmv. koristeluun
Kertakäyttölusikoita

Paloittele suklaalevyt, molemmat omaan pussiinsa, katso ettei pussissa ole reikiä! Lämmitä kattilassa reilu vesimäärä kiehumispisteeseen, pienennä levy 3-4 asetukselle niin, että vesi kiehuu hiljalleen, hellasta riippuen.
Laita suklaapussit kulhoon ja kulho kattilaan, katso sopivan kokoinen yhdistelmä ettei kulho jämähdä kattilaan kiinni (kokemuksen syvä rintaääni jne..). Pyörittele suklaapusseja välillä jotta ne sulavat tasaisesti, älä kuitenkaan polta käsiäsi!
Kun suklaa on sulanut, anna sen jäähtyä hetki pöydällä, niin että voit käsitellä pussia polttamatta sormiasi. Levitä vuoat alustalle (leikkuulauta) ja leikkaa suklaapussin kulmaan pieni reikä. Nyt voit pursottaa suklaan vuokiin, tästä määrästä tulee n. 15-20 konvehtivuokaa.
Leikkaa myös valkosuklaapussin kulma auki, mutta vielä pienemmästi! Mitä pienempi reikä on, sitä helpompi on koristelut tehdä. Pursota valkosuklaa raidoiksi päälle (kuvallinen ohje löytyy edellämainitusta Kinuskikissan-blogista) ja vedä hammastikulla raitojen poikki, näin saat aikaan marmoroidun pinnan suklaalle :)
Pudota jokaiseen muutama tähtinonparelli mutta älä liiottele, kukaan ei halua katkoa hampaitansa esim. hopeapalloihin tai kaakaokuppiinsa kourallista tavallista nonparellia.. ;)
Vie suklaat kylmään (jääkaappiin) jäähtymään, puoli tuntia pitäisi riittää. Sen jälkeen voit tuikkia lusikat suklaaseen niin että ne pysyvät pystyssä. Anna kuitenkin niiden jähmettyä kylmässä vielä muutama tunti, jotta irtoavat helposti vuoasta!



Jos annat lusikoita lahjaksi, pyöräytä lusikan suklaaosa sellofaaniin ja sido lahjanarulla, tuloksena on kivan näköinen pikkupaketti :) Lusikat voi syödä sellaisenaan, mutta parhaimmillaan ovat sulatettuna kuumaan maitoon, kahviin (maitokahviin) tai jopa kaakaon sekaan, olen saanutkin jo positiivista palautetta näistä niiltä jotka ovat lusikat ehtineet maistelemaan :)
Tämä ohje on myös aikuisempaan makuun, tumma suklaa ei ole niin makeaa kuin maitosuklaa, lapsivieraille voi jälkimmäinen vaihtoehto toimia paremmin :)

Taustalla näkyy myös Cookie Jar-purkki, jonka sain ihanaiselta Empiltä Maistuu Makialle -blogista joululahjaksi :)Klikkaamalla kuvaa pääset Cookie Jar-ohjeeseen!


Tämän ohjeen myötä Keittiörakkautta-blogi toivottaa kaikille lukijoilleen äärimmäisen ruokaisaa, herkullista ja ennenkaikkea rakkaudentäyteistä joulua! <3

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kaakao-lakritsikuppikakut.

Isänpäiväksi halusin tehdä jotain lakritsaista, iskän lempparijätskikin on lakua :) Kuppikakkuvillitys pitää edelleen puolensa, joten niitä sitten :)






150 g sulatettua voita 
3½ dl vehnäjauhoja 
1 dl kaakaojauhetta 
3 rkl lakritsijauhetta (jauhettuja Lakrisaleja)
1½ tl leivinjauhetta 
5 munaa 
3 dl sokeria 
1½ dl kahvia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita vehnäjauhoihin kaakao, lakritsijauhe ja leivinjauhe. Sulata voi ja mittaa kahvi. Lisää jauhoseos munavaahaatoon pienissä erissä vuorotellen voisulan ja maidon kanssa. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa 175-asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja tadaa!
Tarkoituksena oli kuorruttaa nämä lakritsaisella kuorrutteella, muttakuntuota. Kuva taitaa kertoa enemmän kuin tuhannen sanaa.. 



..joten kyseisestä oheistuotteesta ei ohjetta ole :D Kuorrutteen kannalta jatkamme siis harjoituksia!

torstai 12. syyskuuta 2013

Mustikka-suklaa-lime-muffinit

Sanahirviön takaa löytyy kuitenkin hyviä, ei niin ällömakeita muffineita kun äkkiseltään olettaisi. Hyviä ja nopeita, iltapuhteena tekee äkkiä teen tai kahvin kaveriksi :)
Tähän ohjeeseen et tarvitse sähkövispilää!



Muffineihin tarvitset

3½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl intiaanisokeria (Jos tätä ei ole kaapissa, käytä yhteensä 2dl tavallista sokeria)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
100 g margariini- tai voisulaa
1 dl limemehua
100g suklaata (tummaa tai valkoista, mikä vain käy)
2dl mustikoita

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään kulhossa. Rouhi suklaa ja lisää kuiva-aineisiin. Purista limet (jos käytät tuoreita, 2-4 kpl riittää riippuen limen koosta) ja lisää kulhoon sekoittaen parin pyöräytyksen verran. Lisää sula rasva ja kerma. Sekoita muutaman kerran ja lisää kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää samalla mustikat. Mitä vähemmän taikinaa tarvii vaivata, veivata ja pyöräytellä, sitä parempi.
Jaa taikina muffinivuokiin (n. 20kpl paperisiin, minulla on käytössä megaisot teflonvuoat joista tuli juuri ja juuri 12kpl) ja paista uunin keskitasolla 200-asteessa uunista riippuen 12-20min

Teetä kuppiin ja muffinit tarjolle :)

maanantai 12. elokuuta 2013

New York Cheesecake

Sattui niinkin hassusti, kun itsellä kävi mielessä että tekisin tuoreista mustikoista juustokakkua ja löysin tämän ohjeen. En ehtinyt juustokakkua samalle perjantaille tekemään töiden takia ja kaupassakin piti käydä sitä ennen, kun illalla huomasinkin että Maistuu Makialle blogin Emppi oli lähestulkoon samaista juustokakkua samalle päivää pyöräytellyt :D (Linkki Empin versioon tässä.)
Hieman ohjeita yhdistelemällä ja vielä omiani lisäämällä, sain täydellisen juustokakun aikaan :)



New York Cheesecake

Pohjaan tarvitset
300 g digestivekeksejä
150 g margariinia


Täytteeseen menee
400g maustamatonta Philadelphia- tuorejuustoa
 500g maitorahkaa (rasvaton käy hyvin)
 2 rkl limemehua
 2½ dl sokeria
 1 rkl vaniljasokeria
 1 tl kanelia
 1 dl perunajauhoja
 5 kananmunaa


Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Murskaa keksit ihan pieneksi muruseksi ja sekoita huoneenlämpöisen margariinin kanssa taikinamaiseksi. Painele taikina (irtopohja-)vuokaan, 24-28cm riittää hyvin, nosta hieman reunoillekkin. Jos käytät irtopohjavuokaa, laita pohjalle leivinpaperi ja öljyä reunat.
Paista pohjaa uunin keskitasolla n. 10min.

Aseta uuniritilä uunin alimmalle tasolle ja pohjan jäähtyessä, tee juusto-osio.

Sekoita tuorejuusto ja maitorahka isossa kulhossa tasaiseksi sähkövispilällä. Lisää massaan sokerit, kaneli ja limemehu ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi perunajauhot mukaan ja sekoita taas hyvin. Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa muutama minuutti jotta seos kuohkeutuu.
Paista 175 asteisen uunin alatasolla 50-60min. Pidä kakun pintaa silmällä paiston aikana, ja jos näyttää että pinta alkaa ruskettua liikaa, voit peittää sen lopussa muutamaksi minuutiksi leivinpaperilla.
Irroita kakku vuoasta vasta jäähtyneenä!

Kakun kanssa tein tarjolle mustikkasoosia.

Mustikkasoossi

3-4 dl tuoreita mustikoita (pakasteetkin käy)

2 rkl perunajauhoa
n. 1½ dl sokeria
1 dl vettä

Kaada mustikat kattilaan, lisää perunajauho ja sekoita varovasti niin että mustikat on "kuorrutettu". Lisää sokeri ja vesi. Kuumenna seosta kunnes se kiehahtaa ja alkaa saostumaan. Kun seos on saostunut ja vielä kuitenkin juoksevaa, nosta se pois levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita välillä jäähtymisen aikana (alunperin laitoin vain ½ dl vettä ja seoksen jäähtyessä huomasin sen olevan liian paksua ja lisäsin silloin toiset ½ dl vettä.)


Lisää juustokakun kaveriksi lautaselle ja ai että on hyvää!

torstai 27. kesäkuuta 2013

Kuorrutetut kuppikakut.


Nämä muffinit vievät kyllä makeannälän kerrasta :D Ehkä ensikerralla jotain kevyempää tarjolle :)

Kuppikakut (itse tein ohjeen kaksinkertaisena) 

200 g rasvaa (laktoositonta)
2½ dl sokeria
3 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
100-150 g tummaa suklaata
2 dl vahvaa kahvia


Kuorrute

100 g taloussuklaata
150 g voita
2 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria


Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita toisessa kupissa vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniliinisokeri yhteen, lisää se sitten rasva-sokeri-muna seokseen, mielellään käsin sekoittaen. Rouhi suklaa ja lisää se joukkoon. Lisää viimeisenä kahvi. Jos taikina tuntuu mahdottoman paksulta jauhojen sekoittamisen aikana, lisää osa kahvista jo tässä vaiheessa.
Jaa isoihin muffinivuokiin ja paista 225`c uunin keskitasolla n.15min.


Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja vaahdota voi. Varo ettei suklaa pala! Lisää tomusokeri, vanljasokeri ja kaakaojauhe voihin. Sekoita joukkoon viimeisenä sula suklaa, lusikoi pursotinpussiin ja kuorruta kuppikaakkuset :)
Veikkaan että kuorrute toimisi paremmin vähemmällä kaakaomäärällä, ainakin näin suklaisissa muffineissa. Lähti se makeannälkä ainakin.. :D

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Mokkapalat

 Toveri "Pylkkis" pääsi joskus aikanaan kahvin kanssa maistelemaan tekemiäni mokkapaloja, joiden ohjeen "perin" tädiltäni. Kehui ruoja näitä vielä parhaimmiksi mitä on maistanut ja joka kerta on kaupaksi mennyt :D Annoin ohjeen aiemmin herran käyttöön, jaettu ilohan on moninkertainen ilo, mutta nyt tämä onneton meni ja hukkasi ohjeen, joten päätin jakaa sen kaikkien käyttöön yhdellä kirjoituskerralla! Ohje on täysin laktoositon :)



Mokkapalat
4 munaa
4,5dl sokeria
300g sulatettua voita
3dl vahvaa kahvia
7,5dl vehnäjauhoja
5tl leivinjauhetta
5tl vaniljasokeria
5rkl kaakaojauhetta (mieluiten leivontakaakaota)

Kuorrute

4,5dl tomusokeria
6rkl / n. 100g sulatettua voita
6rkl vahvaa kahvia
2rkl kaakaojauhetta
4tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään pienessä kulhossa, vaahdota munat ja sokeri mahdollisimman kuohkeaksi toisessa (isommassa) kulhossa. Sekoita kuivat aineet vaahtoon, sulata voi. Sekoita kahvi ja sulatettu voi taikinaan. Kaada uunipellille tasaiseksi levyksi ja paista 200'C n. 15-20min. Voit tarkistaa kypsyysasteen hammastikulla.


Kun pohja on jäähtynyt, sekoita kuorrutteen aineet keskenään (ensin tomusokeri ja kaakao sekä vaniljasokeri ja sitten märät aineet). Olen huomannut hyväksi siivilöidä kaakaon ja tomusokerin paakkujen ehkäisemiseksi. Kaada kuorrute välittömästi pohjan päälle ja anna jämähtää.

Kuppi kahvia tai maitoa kaveriksi ja nauttimaan!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Vadelma-suklaamousse


Tämäkin ohje löytyi Kotikokista, joten propsit menee Maisis123456!

Mousseen tarvitset;

"Vadelmat pohjalla;
100 g pakastevadelmia
2 rkl sokeria

Suklaamousse;
100 g tummaa suklaata
2 munaa
2 rkl kahvijuomaa
2 tl vanilijasokeria
0,25 tl suolaa
 4 rkl sokeria


Nosta vadelmat ja sokeri kattilaan ja kiehauta nopeasti niin, että vadelmat vain kuumenevat ja sokeri liukenee. Sekoita varoen, etteivät kaikki vadelmat hajoa. Jaa vadelmat laseihin ja nosta viileään. Sulata suklaa vesihauteessa, älä anna hauteen veden kiehua. Anna suklaan jäähtyä. Erota munista keltuaiset ja valkuaiset siten, ettei keltuaista pääse valkuaisten joukkoon. Siirrä suklaa kulhoon. Vatkaa joukkoon kahvi, vaniljasokeri ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi suolaripauksen kanssa. Lisää sokeri vaahtoon muutamassa erässä samalla vatkaten, kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää (eikä tule kupista ulos vaikka sen kääntäisi nurinpäin). Lisää vaahto suklaaseokseen varovasti useammassa erässä sekoittaen. Jaa mousse vadelmien päälle ja nosta viileään muutamaksi tunniksi."

Itsehän pudotin koristeeksi vielä muutaman jäisen vadelman ja töräyksen kermavaahtoa (toimii ehkä paremmin ilman, örps!), sitten vain nauttimaan! :)