Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastike. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pekoni-parmesaani-lihapullat

Kummitteli jälleen yksi jauhelihapaketti kaapissa. Vähän jäänyt kaikki hifistely,kun meillä on nyt tuollainen 6kk ikäinen koiranpentu talossa, joka on oikein hyvä kaveri keittiössä :D On meinaan kokoakin jo sen verran, että voi tarkistaa pöydät ohi kävellessä :D
En halunnut tehdä taaas jauhelihakastiketta, enkä makaronilaatikkoa, enkä.. ymmärrätte varmasti. Kurkin jääkaappiin ja idea syntyi;
Lihapullat
400g jauhelihaa
1 prk kermaviiliä
1 pkt pekonia kuutioituna
0.5dl raastettua parmesaania (ei jauhetta)
1-2 rkl ketsuppia
1 tl Vampyree
0.5-1tl suolaa
Mausteita: paprika, pippuri, grillimauste, soija, valkosipuli, chili..
1-2dl kermaa
Sekoita taikinan ainekset yhteen, kermaa lukuunottamatta ja vaivaa massa tasaiseksi. Pyörittele palloja (itse tein 1/4dl yhden pullan, melko isoja siis) ja nostele kuumalle paistinpannulle, voita tai öljyä paistamiseen käyttäen. Huomaa ettet lado pannua liian täyteen.
Anna pullien ottaa väriä joka puolelle, pidä levy keskilämmöllä (4), jotta pinta ei pala kun keskus kypsyy. Kun pullat ovat lähes kypsiä, lisää pannulle 1-2dl ruokakermaa, ja hauduta kypsäksi.
Tarjoa vaikka spagetin kanssa! On ihan tautisen hyvää!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kana-pekoni-makkaramuhennos

Nimitysten keksiminen ruuille ei ole meikäläisen vahvin ala, mutta makuhan se ratkaisee :D
Tänään vuorossa vähän tämmöinen "kaikki mitä kaapista löytyy".



Kanapekonimuhennos (kuudelle)

1pkt pekonia
3 pitkää mausteista nakkia (bratwurst)
750g (maustamattomia) kanasuikaleita
5 kirsikkatomaattia
1 avocado
1prk ruokakermaa
pala Koskenlaskijaa
1 pieni sipuli
½ lime
Mausteita (Vampyree, chili, paprika, pippuri, soija..)

Pieni pekonit ja ruskista pannulla. Heitä kaveriksi pilkotut makkarat ja anna niidenkin ottaa väriä. Kaada lautaselle talteen ja kaada pannulle öljyä ja pilkottu sipuli, kuullota. Heitä mausteet sipulin kaveriksi ja perään kanasuikaleet. Ruskista kanat, purista limestä mehu joukkoon, kun kanat ovat lähes kypsiä, lisää kyytiin pekonit ja makkarat.
Lisää pannulle pilkotut tomaatit ja avokado, sen jälkeen Koskenlaskija ja ruokakerma. Anna hautua niin, että kerma sakenee.
Keitä kaveriksi riisiä ja ota lasi viiniä kaveriksi, avot :)

torstai 31. heinäkuuta 2014

Näppärä peruspastaohje

Avoeliö täytti vuosia tässä heinäkuun puolivälin paikkeilla ja halusin kakun lisäksi hemmotella miestä myös hyvällä ruualla. Kesäkuumalla kuitenkaan ei viitsi tuntikausia hellan ääressä seisoa, joten jotain nopeaa ja näppärää tiedossa, tästä idea kanapastaan!



Kanapasta (ainakin kuudelle)

700g kanasuikaleita (maustamattomia)
2 purkkia ranskankermaa (creme fraiche)
Ruohosipulia
Sipulia (kesäsipulia varsineen)
Valkosipulia
mausteita
Puoli pussia tagliatelle-pastaa

Sekoita ranskankermaan pienitty ruohosipuli ja kesäsipulin varret, hieman suolaa ja mustapippuria. Laita pastavesi kiehumaan.
Kuutioi sipuli ja valkosipuli, kuullota öljyssä kuumalla pannulla (kasari). Lisää joukkoon mausteet (paprikaa, grillimaustetta, currya, valkosipulijauhetta, soijaa) ja pyörittele hetki.
Lisää kanat pannulle ja paista kypsäksi, sekoita hyvin että mausteet leviävät tasaisesti. Pienennä lämpöä ja lisää sekaan ranskankermaseos, anna hautua.
Siivilöi pasta kun se on kypsää, sekoita kastikkeen joukkoon.
Tarjoa parmesaanin, patongin ja raikkaan salaatin kanssa ja nauti! :)

Psst.
Tein tällä samalla ohjeella myöhemmin myös katkarapupastaa, pienemmän määrän vain. 2-4 kourallista katkarapuja kanan tilalle, ranskankermaa vain yksi purkki, mausteita vaihdoin vähän ravulle sopivammaksi (mm. sitruunapippuri), jätin valkosipulin pois ja käytin pastana pappagalloa :) Hyvin upposi!



Avokado-lime-pekonipasta

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta, kevät meni hautajaistunnelmissa ja perunkirjoituksia järjestellessä. Siihen lisäksi uusi kone alkoi kiukuttelemaan ja jouduin asentamaan käyttöjärjestelmän useampaan kertaan uusiksi. Näin ollen siirsin kuvat talteen, mutta en koneelle takaisin, enkä halunnut julkaista kuvattomia reseptejä :) Tässä yksi toukokuussa kokkailtu ohje, olkaatte hyvät!

Leijonat ottivat niskalenkin Kanadasta komeasti, ensi kerta tälle kaudelle kun jääkiekon katsominen oli muutakin kuin oikeusmurha ;)
Tätä juhlittiin avoeliön kanssa luonnollisesti syömällä (kun edellinen ilta oli vietetty jo humppaamalla vähän nestemäisemmällä ruokavaliolla..) Ohjetta tiskiin!


AVOKADOPASTA (3:lle todella nälkäiselle)

12 rullaa tagliatellea
1 kypsä avokado
1 lime
2 valkosipulinkynttä
n. ½dl manteliöjyä (mikä tahansa muukin ruokaöljy käy)
½ tl chiliä
½ tl hunajaa
tupsaukset mustapippuria, paprikamaustetta, valkosipulimaustetta, soijaa

Laita pastavesi kiehumaan. Keitä tagliatelle aina runsaassa vedessä ja välillä sekoittaen, etteivät nauhat takerru toisiinsa.
Odottaessa laita kulhoon mausteet, öljy ja hunaja. Pyörittele lime pehmeäksi, raasta pestyn limen kuoresta makua mukaan ja purista sitten mehu joukkoon. Josset halua pastasta ihan niin kirpakkaa, puolikkaan limen mehu riittää.
Halkaise avokado pituussuunnassa puoleksi, pyöräytä kivi irti. Pieni hedelmäliha kuoressa kuutioiksi, mitä pienempiä sen parempi, ja pyöräytä lusikalla muun kastikkeen kyytiin :)
Sekoita ainekset, jos haluat avokadoa pienemmäksi, muussaa se haarukalla. Kun pasta on kypsää, nappaa ½dl keitinvettä kastikkeen jatkeeksi ja siivilöi loput.
Pieni pekoni kuutioiksi ja paista rapsakaksi.
Nosta kuuma pasta kastikkeen päälle, pyöräytä sekaisin ja lisää pekoni joukkoon. Nostele annokset lautaselle, raasta hieman parmesaania päälle ja vetele ääntä kohti :) Ja nimenomaan oikeaa parmesaania, jätä väliin jos on vain sitä "hyiyäk-jauhetta", se pilaa koko pastan.

Annos on täynnä hyviä öljyjä (jos pekonia ei lasketa, mutta kaikki vain maistuu paremmalle pekonin kanssa..) ja sopivan kevyttä kesään. Kasvisversion saat luonnollisesti jättämällä pekonin pois (vaikka kaikki on silti parempaa pekonin kanssa.. ;D)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kanaenchiladas.

TAAAAAS kanaa. Kaivelin hetken blogiani, pääkoppaani ja Kotikokkia, näiden yhdistelmänä keskimmäinen keksi tämmöistä ohjetta. Lettuja olen tehnyt aiemmin makeana mutta kertaan tässä vielä tämänäkertaisen ohjeen;


Enchiladalettuset (viljattomat)

2dl maissijauhoa
2dl perunajauhoa
1½tl ruususuolaa
4 kananmunaa
6dl maitoa.

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään pienessä kulhossa. Isommassa vatkaa sekaisin munat ja 4dl maitoa.
Jätä tekeytymään puoleksi tunniksi, ennen paistamista lisää vielä viimeinen 2dl maitoa.
Paista lettuset pannulla tavalliseen tapaan öljyn kanssa :)

Kanatäyte
400g kanasuikaleita
1 tlk tomaattimurskaa
1-2dl tuoretta pilkottua ananasta
1 sipuli
valkosipulinkynsiä maun mukaan
mausteet (grillimauste, paprika, curry, chili, kaneli)
1dl ruokakermaa
1 suippopaprika pilkottuna

Pieni sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit pannulla ja lisää sekä ruskista kanasuikaleet. Heitä joukkoon mausteet ja tomaattimurska, sekä paprika. Anna hautua hetki ja lisää sitten joukkoon ruokakerma sekä ananas. Jätä hautumaan miedolle lämmölle (1-2) niin, että seos sakenee. Itse paistoin lettuset tässä vaiheessa toisella pannulla.

Täytä letut kanamuhennoksella, täytteen määrä riippuu lettujen koosta. Itse sain tästä kymmenkunta enchiladaa tehtyä. Ripsuttele päälle juustoa ja paista 200-asteessa niin että juustoraaste ottaa hieman väriä.

Tarjoa vihersalaatin kanssa ja naminami! :)

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Nopea tomaattinen jauhelihakastike

Ruokavalion vuoksi olen jättänyt vaaleat viljat mahdollisimman vähälle. Tietysti täysjyvää menee välillä, jo ihan vaihtelun vuoksi, mutta ongelmaksi tuli tällä kertaa kastikkeen suurustaminen. Äidin ohjeet takaraivosta esille ja omat sävellykset päälle, lopputulos olkaa hyvät!

TUHDIN TOMAATTINEN JAUHELIHAKASTIKE
250g jauhelihaa
Puoli tölkkiä tomaattimurskaa
2rkl chilisoosia (Tabascokin käy, oman maun mukaan)
1 sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
( n. 4rkl ruokakermaa)
Reilusti mausteita, grillari, paprika, mustapippuri, valkosipuli
Ripaus suolaa

Kuutioi sipuli ja pieni valkosipuli sekä kuullota ne pannulla. Ruskista jauheliha ja mausta se. Kaada tomaattimurska pannulle, lisää loraus vettä ja anna hautua. Loppuvaiheilla lisää ruokakerma ja chilikastike, hauduta vielä hetki pienellä lämmöllä (1-2).
Tarjoile vaikka spagetin kaverina, lämpöä loskakeleille! :)
(Keksin blogille juuri uuden vuoden lupauksen; nyt kun päivänvaloa on enemmän saatavilla, pyrin parantamaan kuvieni laatua! )

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kana-mango-jogurtti kastike

Sanahirviön takaa löytyy oikeasti hyvä ruoka :D Kokeileva keittiö part X.
Meidänkin perukoille aukesi vihdoin Punnitse ja Säästä, joka herättää jokaisen kotikokin sisäisen ituhipin talviunestaan. Ensimmäisellä käynnillä tarttui teen ja pähkinöiden lisäksi mukaan riisiseos, johon oli yhdistelty villiriisiä, punaista riisiä sekä tummaa basmatia. Riisin keittoaika oli melkoisen pitkä (40-60min), mutta suutuntuma ja maku kaiken vaivan arvoista. Samalla valmistui lisukkeen pariksi tämä kastike!



Kastikkeeseen tarvitset:

400g kanasuikaleita
1 kypsä mango
3-4 rkl Turkkilaista jogurttia
1dl ruokakermaa 
mausteita (paprika, kanamauste, curry, chili, suola)

Ennen mitään muuta, laita riisille vesi kiehumaan, ainakin jos käytät samaa riisiseosta kuin minä ja keitä ohjeen mukaan kastikkeen teon ohessa. 
Kuori ja kuutioi mango pieneksi. Ruskista kanasuikaleet pannulla ja kippaa mango kaveriksi. Lisää jogurtti ja pyöräytä sekaisin. Jogurtti sulaa pannulle, sen jälkeen voit lisätä ruokakerman. Lisää myös tupsaukset mausteita ja anna hautua pienellä lämmöllä (levy 1 tai 2) 20-30minuuttia kun riisi kiehuu valmiiksi.

Lapa lautaselle ja ääntä kohti, hyvää on! :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lasagne

Herkkupäivinä syödään välillä lasagnea ja juustossa ei silloin säästellä! Tällä ohjeella onnistuu myös esim. broilerin- tai kananjauhelihasta tehtynä, soijarouhetta en ole kokeillut mutta miksei sekin!



Kastikkeiden lisäksi tarvitset lasagnelevyjä, löytyy pastahyllystä. Sekä tietysti lisää juustoraastetta ;)

Jauhelihakastike

400 g jauhelihaa
3 rkl jauhoja
n. ½ litraa vettä
mausteita (paprika, grillimauste, chili, pippuri, suola..)
2 rkl ketsuppia
2 rkl chili tomaattimurskaa

Teen jauhelihakastikkeen aina ns. "perstuntumalla", joten se voi olla joka kerta hieman erilainen, mutta tänään tämmöinen :) Pohja on aina sama, mutta mausteet ja tomaattimurskan käyttö vaihtelee.
Ruskista jauheliha pannulla ja mausta, kun se on kypsä, ripsuttele joukkoon jauhot ja paista ne "kiinni" lihaan. Paista tätä jauheliha-jauhoseosta hetki, mutta älä polta sitä. Lisää vesi pannulle (jos käytät matalaa paistinpannua, suosittelen siirtämään lihan kattilaan ennen veden lisäämistä joukkoon), kiehuta matalalla lämmöllä hetki. Voit lisätä tässä vaiheessa ketsupin ja tomaatin. Kun kastike on hetken muhinut, maista ja mausta lisää tarpeen mukaan. Aseta syrjään hetkeksi.

Juustokastike

 ½ dl Flora juoksevaa (50g voita tai margariinia)
3-4 rkl jauhoja
½ litraa maitoa
ripaus valkopippuria ja suolaa
1 valkosipuli creme fraiche
1-2 kourallista juustoraastetta

Sulata rasva (teflon-)kattilassa kuplivaksi, älä kuitenkaan ruskista sitä! Sekoita jauhot joukkoon ja pidä huoli että seos on juoksevaa, ei taikinamaista eikä missään nimessä jauhovoittoista. Sekoita huolellisesti ja anna lämmetä hetki. Voit lämmittää maidon etukäteen mikrossa (minä en näin tee), jotkut sanovat että kastikkeesta on helpompi saada tasaista silloin
.
Lisää maito ohuena nauhana joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen, tämä on helpompaa jos otat kaverin kaatamaan maidon kattilaan. Lisää mausteet. Anna seos lämpenee, sekoita välillä ja pidä huoli ettei se pala pohjaan. Kun kastike kuplahtaa, lisää joukkoon creme fraiche ja sekoita, jonka jälkeen voit lisätä juustoraastetta oman maun mukaan, tai jättää lisäämättä. Anna seos kiehahtaa hetken (muista sekoittaa!), ja sitten päästään rakentamaan.
Juustokastikkeesta saat tavallisen maito- eli valkokastikkeen esimerkiksi mustan makkaran kaveriksi jättämällä vain juuston ja creme fraichen pois.

Lasagnen rakentaminen

Ota isomman puoleinen uunivuoka, voit öljytä vuoan reunat. Laita 1-2 kauhallista kumpaakin kastiketta pohjalle, näin ollen kuiva lasagnelevy ei ole kuivaa uunivuokaa vasten ja kypsyy paremmin. Laita kastikkeen päälle ensimmäinen kerros lasagnelevyjä. Levyjen päälle 2 kauhallista jauhelihaa ja 2-3 kauhallista juustokastiketta, kastikkeiden päälle taas levyt jne. Toista tätä kunnes kastikkeet loppuvat, muista kuitenkin jättää kastikekerros päälimmäiseksi. Voit lisätä johonkin väliin kastikkeiden lisäksi juustoraastetta ja lopuksi tietysti kuorruttaa koko komeuden juustolla. 200-400g on keskiverto juustomäärä mitä käytän yhteen lasagneen, mikä myös vastaa kysymykseen, miksi en tee sitä kovin usein :D
Anna muhia 175-asteusessa uunissa 40-50 minuuttia, uunin jälkeen lasagnen on hyvä antaa asettua hetki (5min) ja sitten syömään!

maanantai 12. elokuuta 2013

New York Cheesecake

Sattui niinkin hassusti, kun itsellä kävi mielessä että tekisin tuoreista mustikoista juustokakkua ja löysin tämän ohjeen. En ehtinyt juustokakkua samalle perjantaille tekemään töiden takia ja kaupassakin piti käydä sitä ennen, kun illalla huomasinkin että Maistuu Makialle blogin Emppi oli lähestulkoon samaista juustokakkua samalle päivää pyöräytellyt :D (Linkki Empin versioon tässä.)
Hieman ohjeita yhdistelemällä ja vielä omiani lisäämällä, sain täydellisen juustokakun aikaan :)



New York Cheesecake

Pohjaan tarvitset
300 g digestivekeksejä
150 g margariinia


Täytteeseen menee
400g maustamatonta Philadelphia- tuorejuustoa
 500g maitorahkaa (rasvaton käy hyvin)
 2 rkl limemehua
 2½ dl sokeria
 1 rkl vaniljasokeria
 1 tl kanelia
 1 dl perunajauhoja
 5 kananmunaa


Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Murskaa keksit ihan pieneksi muruseksi ja sekoita huoneenlämpöisen margariinin kanssa taikinamaiseksi. Painele taikina (irtopohja-)vuokaan, 24-28cm riittää hyvin, nosta hieman reunoillekkin. Jos käytät irtopohjavuokaa, laita pohjalle leivinpaperi ja öljyä reunat.
Paista pohjaa uunin keskitasolla n. 10min.

Aseta uuniritilä uunin alimmalle tasolle ja pohjan jäähtyessä, tee juusto-osio.

Sekoita tuorejuusto ja maitorahka isossa kulhossa tasaiseksi sähkövispilällä. Lisää massaan sokerit, kaneli ja limemehu ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi perunajauhot mukaan ja sekoita taas hyvin. Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa muutama minuutti jotta seos kuohkeutuu.
Paista 175 asteisen uunin alatasolla 50-60min. Pidä kakun pintaa silmällä paiston aikana, ja jos näyttää että pinta alkaa ruskettua liikaa, voit peittää sen lopussa muutamaksi minuutiksi leivinpaperilla.
Irroita kakku vuoasta vasta jäähtyneenä!

Kakun kanssa tein tarjolle mustikkasoosia.

Mustikkasoossi

3-4 dl tuoreita mustikoita (pakasteetkin käy)

2 rkl perunajauhoa
n. 1½ dl sokeria
1 dl vettä

Kaada mustikat kattilaan, lisää perunajauho ja sekoita varovasti niin että mustikat on "kuorrutettu". Lisää sokeri ja vesi. Kuumenna seosta kunnes se kiehahtaa ja alkaa saostumaan. Kun seos on saostunut ja vielä kuitenkin juoksevaa, nosta se pois levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita välillä jäähtymisen aikana (alunperin laitoin vain ½ dl vettä ja seoksen jäähtyessä huomasin sen olevan liian paksua ja lisäsin silloin toiset ½ dl vettä.)


Lisää juustokakun kaveriksi lautaselle ja ai että on hyvää!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Jogurttia kanapastassa.



Kuten varmasti blogista tulee huomaamaan, meillä syödään melko usein kanaa eri muodoissaan. Yksi syy on se että se on edullista, toisekseen se on helposti muokattavissa eri muotoon :D

Tähän pastaan tarvitset

Tagliatelle nauhapastaa kolmelle
300-400g kanasuikaleita
puolikas sipuli
3 valkosipulin kynttä

½dl Juustoraastetta
n. 1cm viipale Koskenlaskijaa
3rkl Turkkilaista jogurttia
chiliä, currya, paprikamaustetta

6-10kpl kirsikka- tai luumutomaatteja
½dl ruokakermaa
2-3rkl Sweet chili sauce -kastiketta

Keitä pasta runsaassa vedessä kasvisliemikuution kanssa. Kuullota sipulit öljyssä pannulla, lisää loppuvaiheessa valkosipuli ja heitä kana kyytiin. Lisää mausteet, jogurtti, Koskenlaskija, tomaatit viipaloituna, sekä lorauta ruokakerma päälle. Itse laiton tähän vielä pari ruokalusikallista maustettua smetanaa minkä ohje löytyy tästä postauksesta. Kaada vielä sweet chili sauce sekaan ja anna hautua pannulla kunnes pasta on kypsää. Lisää juustoraaste kanasoosiin, jätä hieman koristelua varten. Sekoita kattilassa pasta ja kanamössö, nosta lautasille ja koristele hyppysellisellä juustoraastetta. Paista vaikka patonkia uunissa kaveriksi ja nauti :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Intiaanikeitto

Me ollaan molemmat miehen kanssa ravintolatyössä, ja nimenomaan siinä "pimeämmällä" puolella, eli yövuoroa painetaan kumpikin. Ystävänpäivälle sattui tietysti miehelle työvuoro, ja pari viinipulloa kun jääkaapin pohjalla pyöri, päätettiin syödä ja juhlistaa tätä ällösokerista hattarapinkkiä päivää vasta yöllä. 
Menu jäi yllättäen minun vastuulleni, enkä pistä tätä pahakseni ollenkaan :)
Tällaista sain aikaan tällä kertaa;

Alkuruokana "intiaanikeitto", niinkuin äiti on opettanut:


Mausteinen tomaattikeitto

1-2rkl öljyä
puolikas (tai kokonainen) sipuli
valkosipulia muutama kynsi
tölkki (390g) tomaattimurskaa
tölkillinen vettä
(Raketti?-)spagettia
2 kanamunaa
lihaliemikuutio
mausteita, chiliä

Laita öljy kattilaan, kuullota kuutioitua sipulia niin että se on läpikuultavaa, lisää valkosipuli pieneksi silputtuna joukkoon, sekä chili. Kaada tomaattimurska joukkoon ja lisää saman verran vettä kuin tomaattimurskaakin. Mausta vaikka tässä välissä, grillimaustetta, paprikamaustetta, chiliä, tabascoa ym. 
Pudota joukkoon lihaliemikuutio ja anna hautua kunneks keitto kiehahtaa, lisää spagetit kiehuvaan nesteeseen (pieninä pätkinä). Riko kanamunat joukkoon ja sekoita kunnolla. Anna hautua kunnes spagetti on kypsää. Näin alkuruoka on valmis tarjottavaksi!

Alkukeitto kahdelle, smetanaruusuke puuttuu kuvasta!

Tein keitolle vielä "ruusukkeen" keventämään sen mausteisuutta;
Smetanakastike;

1prk Smetanaa
1rkl sinappia
1rkl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus paprikamaustetta
ripaus pippuria

Sekoita huolellisesti ja koristele keitto juuri ennen tarjoilua, smetana sulaa nopeasti kuuman keiton päällä!


Tämä keitto toimii alkuruuan lisäksi vaikka lounaana, on sopivan täyttävä jaettuna kahdelle lautaselle, alkuruokana riittää neljälle :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Lasagne-italianpata-makaroonilaatikkohybridi.

Tällaisen nimityksen sai siis ruoka joka tehtiin idealla "mitä kaapista löytyy". Varsinaista lasagnea en jaksanut rakentaa, päätin siis tehdä ja hyödyntää lasagnekastikkeet makaroonin kanssa, kunnes huomasin ettei niitäkään ollut tarpeeksi kaapissa :D Onneksi löytyi vielä pussi Raketti-spagettia joten hommahan toimi näin:


Tee ensin kastikkeet, laita samalla uuni lämpeämään 200'C asteeseen. Keitä makaroonit/spagetit kypsiksi tai jätä jopa hieman raaoiksi (kypsyminen jatkuu uunissa). Sekoita katikkeen kanssa uunivuokaan, kuorruta juustoraasteella ja tarkista että vuokaan jaa n. 0,5 - 1cm tyhjää reunaa, muuten se kiehuu yli.
Voit varmistaa ylikiehumisen laittamalla uuniin alemmalle tasolle vielä uunipellin, mukavampaa tiskata kuitenkin vain se pelti, entä kuin rapsutella uuninpohjasta palanutta rasvaa irti ;)

Maitokastike;

n. 3 rkl voita
4 - 4½ rkl vehnäjauhoja
6 - 7½ dl maitoa
1 tl suolaa ( ja valkopippuria)
ripaus mustapippurirouhetta
(** Creme Bonjour Creme fraiche Valkosipuli & Yrtit)
(**Kourallinen juustoraastetta)

Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä. Nosta kattila liedeltä, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Nosta kattila takaisin liedelle ja lisää maito koko ajan sekoittaen, kunnes kastike kiehuu. Anna kastikkeen kypsyä hiljaisella lämmöllä vähintään 3-5min. Mausta suolalla ja pippureilla. Varovainen pippurien kanssa, niitä on helpompi lisätä kuin ottaa pois!
(**Lisää Creme fraiche ja juustoraaste kastikkeeseen, sekoita kunnes juusto sulaa joukkoon ja kastike on taas tasainen.)


Jauhelihakastike;

400g jauhelihaa
n. 4rkl jauhoja
vettä lisätään oman mielen mukaan, kunnes kastike on sopivan paksuista ja suurustunut. Laita aluksi vaikka 4dl ja lisää pikkuhiljaa tarpeen mukaan.
Mustapippuria, suolaa, jauheliha-, grilli- ja paprikamaustetta, tabascoa.. Aivan oman maun mukaan.
Ketsuppia
(Ruokakermaa?)

Ruskista jauheliha, lisää mausteet. Sekoita jauhot jauhelihaan ja paista hetki, (n. 2min ehkä).
Kun jauhot on sekoitettu kunnolla, voi lisätä vettä joukkoon, sekoittaen ja tarkastellen miten kastike suurustuu. Kun vettä on tarpeeksi, anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä 15-20min


Näitä kastikkeita käytän siis pääasiassa lasagneen, tälläkertaa tämmöiseen hybridiruokaan.
Anna ruuan vetäytyä 10-15min ennen tarjoilua, pysyy paremmin koossa :)