Näytetään tekstit, joissa on tunniste risotto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste risotto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. helmikuuta 2015

Jauheliha-avokadorisotto

Halusin kokeilla risoton tekemistä niin sanotusti pitkän kaavan mukaan. Punnitse & Säästä-liikkeestä nappasin risotto-/puuroriisiä mukaan ja kotona kaivelin taas kaappeja. Tämä siitä syntyi!


Jauheliha-avokadorisotto

400g jauhelihaa
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 avokado
muutama kirsikkatomaatti
kourallinen kuivattuja sieniä
6-8dl liha- tai kasvislientä
mausteita

Keitä liha- tai kasvisliemi valmiiksi paketin ohjeen mukaan.
Kuutioi ja kuullota sipulit öljyssä kasarissa tai kattilassa, älä ruskista. Paista myös jauheliha ja mausta se (paprika, grillimauste, Vampyree, soija, suola, pippuri, chili) Lisää jauhelihan ja sipulin joukkoon pannulle riisit, kuullota niitäkin hetki. Kuutoi ja lisaa tomaatit.
Nyt lisätään valmiiksi keitettyä lientä kauhallinen (n. 1-1,5dl) kerrallaan kasariin, kun se on imeytynyt/kiehunut, lisätään taas nestettä ja tätä toistetaan niin kauan että riisi on kypsää. Puolivälissä tätä operaatiota, voit lisätä sienet ja laittaa nestettä hieman enemmän, kuivatut sienet imevät sitä myös. Loppuvaiheessa kuutioi avokado ja sekoita kyytiin.
Kun risotto on valmista, voit ripsutella päälle persiljaa tai ruohosipulia koristeeksi.

Syömään! :)

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kana-pekoni-makkaramuhennos

Nimitysten keksiminen ruuille ei ole meikäläisen vahvin ala, mutta makuhan se ratkaisee :D
Tänään vuorossa vähän tämmöinen "kaikki mitä kaapista löytyy".



Kanapekonimuhennos (kuudelle)

1pkt pekonia
3 pitkää mausteista nakkia (bratwurst)
750g (maustamattomia) kanasuikaleita
5 kirsikkatomaattia
1 avocado
1prk ruokakermaa
pala Koskenlaskijaa
1 pieni sipuli
½ lime
Mausteita (Vampyree, chili, paprika, pippuri, soija..)

Pieni pekonit ja ruskista pannulla. Heitä kaveriksi pilkotut makkarat ja anna niidenkin ottaa väriä. Kaada lautaselle talteen ja kaada pannulle öljyä ja pilkottu sipuli, kuullota. Heitä mausteet sipulin kaveriksi ja perään kanasuikaleet. Ruskista kanat, purista limestä mehu joukkoon, kun kanat ovat lähes kypsiä, lisää kyytiin pekonit ja makkarat.
Lisää pannulle pilkotut tomaatit ja avokado, sen jälkeen Koskenlaskija ja ruokakerma. Anna hautua niin, että kerma sakenee.
Keitä kaveriksi riisiä ja ota lasi viiniä kaveriksi, avot :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

Mango- avokado- kanarisotto.


Tämä siitä seuraa kun päästää sekopään keittiökemistin yksin kauppaan ;) Mutta hyvää oli vaikka itselläkin mietityttä, eikä avoeliökään mulkoillut oudosti enää maistamisen jälkeen :D

Risottoon heitin
400g pippurimarinoituja kanansuikaleita
½-1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
4rkl Turkkilaista jogurttia
n. 1dl ruokakermaa
1 avokado
½ mango

Kirsikkatomaatteja

Keitettyä riisiä kahdelle
2-3 rkl Sweet chili sauce + mausteet (chili- ja paprikamaustetta, sekä korianteri-persilja ym. yrttiseosta, valkopippuria)

(kuivattuja sieniä murennettuna)


Laita riisi kiehumaan joko pakkauksen ohjeen mukaan tai väljään veteen (itse suosin jälkimmäistä). Kuullota sipulit öljyssä pannulla, lisää valkosipuli ja kanansuikaleet. Ruskista suikaleiden pinta ja lisää jogurtti sekä ruokakerma, jos käytät kuivattuja sieniä, on ne hyvä lisätä jo tässä vaiheessa. Myös mausteet ja sweet chilin voi heittää kyytiin.

Anna hautua hetki, jonka jälkeen voit lisätä pannulle ensin kirsikkatomaatit lohkoina, hetkeä myöhemmin myös avokadon ja puolikkaan mangon kuutioituna pieneksi. Anna hautua pienellä lämmöllä kunnes riisi on kypsää. Valuta ylimääräinen vesi pois ja sekoita kattilassa kaikki risotoksi.
Syömään!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Possurisotto

Pääruuasta tiesin jo sen verran, että iso (750g) paketti possunlihasuikaleita oli pakkasesta otettu sulamaan, ja ko. lihatuotetta hieman vierastavana, kysyinkin tutulta, innokkaalta kokkimieheltä apuja tähän, hänen ideoimanaan ja minun kokkaamanani saatiin sitten aikaan risotto:



Valitettavasti tämä on ainoa kuva risotosta.

Possunsuikalerisotto (4-6hlö):
750g sianlihasuikaleita
1prk ruokakermaa
2rkl creme fraichea
Koskenlaskija-juustoa, voimakas
sipulia, valkosipulia
riisiä
mausteet

Laita riisin keitinvesi kiehumaan, keitä riisi "väljässä" vedessä, tai noudata paketin ohjetta. Kuullota sipulit öljyssä, lisää loppuvaiheessa valkosipuli ja päälle possunsuikaleet. Kun suikaleiden pinta alkaa näyttää kypsältä joka kantilta, heitä sekaan mausteet, creme fraiche (paprika-chili), Koskenlaskija sekä ruokakerma. Jätä levy pienelle (ykköselle) ja anna hautua rauhassa, kunnes riisi on kypsää.
Kaada possusuikaleseos riisin joukkoon, minulla oli tässä vaiheessa jo suikaleista irronnut niin paljon nestettä, että possu sai riisin kanssa hautua vielä lähemmäs 30min, tiheästi sekoittaen kyllä. 

Possu oli todella pehmeä ja murea, pitkään hauduttamalla saa parhaat tulokset :) Itse olisin kaivannut tähän ehkä jotain kasviksia tai salaattia kaveriksi keventämään ateriaa, mutta mies popsi tyytyväisenä poskeen ja kehui vielä hyväksi ;)

Pullo Oroviota kaverina (nyt kaikki viiniharrastajat silmät kiinni, itsehän en juuri ymmärrä niistä mitään, etenkään punaviineistä!) nautittiin tämä osa ateriasta, ja ainakin massut saatiin täyteen ;)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Grilliherkkuja

Meidän kesä alkoi siis grillailemalla, heti kun säät sallivat toukokuun alkupuolella :)

Mitäs siellä grillissä tiriseekään?

Kattaus kolmelle, jotain kylmää kaveriksi.

Kanaa, pekonia, tomaattia ja riisiä.

Omatekoiset "salsasoossit".

Idea grillaamiseen lähti yllättäen kaupasta, aivan ex-tempore, kun kylmähyllystä löytyi Atrian kesäherkut -  Broilerin Grillipaletti. 1200g kanaa, kolmessa eri muodossa ja hintaakin vain noin kymmenen euroa, eikä valittamista laadussa :) Tähän hätään en löydä järkevää kuvaa netistä, enkä itseasiassa koko tuotetta, vain Viljaporsaan Grillipaletin.. Nooh.

Tietty sitten piti pohtia mitä niiden kanssa syödään. Tuttava halusi täytettyjä tomaatteja ja mie sain idean pekonirullista. Niitä kyytiin, lisäksi hieman mausteita ja valkosipulia, ja ei kun kaupasta ulos.

Ateria kokonaisuudessaan,

Atria Broilerin grillipaletti
Tomaatteja, joihin sisälle kanarisottoa
Pekoni"mattoja" kääritty rullaksi, näissäkin sisällä kanarisottoa
Tomaatin sisuksista tehty muhennos, johon mausteeksi tabascoa, mustapippuria, kuullotettua sipulia, ripaus suolaa ja muutama murskattu valkosipulinkynsi.
Kanarisotossa oli riisiä, kanasuikaleita, fetajuustoa ja valkosipulia

Kyytipoikana perunasalaattia, Karjalaa ja Sommersby:a :) Kyllä näillä eväillä kelpasi aloittaa grillikausi ja katsella illan jääkiekon MM-matsi ;)