keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappu- ja piimämunkit!

Mummu ruukasi aina aiemmin tehdä piimämunkkeja vapuksi, näin ollen ne on minun lisäksi isipapan suosikkeja :) Nyt kun mummu ei enää ole leipomiskunnossa, piti meidän äitin kanssa ottaa härkää sarvista ja kokeilla näitä (maailman helpoimpia) palleroita! Samalla touhuttiin tavallisia munkkeja lisäksi, kunnon munkkitalkoot siis!



Perinteiset vappumunkit (n.30kpl)

200 g voi- tai margariinisulaa
5 dl kevytmaitoa
2 ps kuivahiivaa
2 dl sokeria
1,5 tl kardemummaa
2 tl suolaa
2 munaa
14-16 dl vehnäjauhoja


"Sulata rasva kattilassa. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita hiiva jauhojen joukkoon ja etene muilta osin reseptin mukaan. Tavallisen hiivan kyseessä ollessa ripottele hiiva maitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut maidon joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhot pienissä erissä käsin (tai alkuun puuhaarukalla) sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa mukaan voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.
Kohota taikinaa n. 45 min tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se n. 30 osaan siitä riippuen, minkä kokoisia munkkeja haluat paistaa. Huomioi, että munkit kasvavat sekä kohottamisen että paiston yhteydessä, joten tee niistä tässä vaiheessa haluamaasi munkkikokoa pienempiä. Jätä taikinasta pieni nokare koekappaleeksi paistovaiheeseen."

Me teimme munkit niin, että pyörittelimme taikinasta ensin kauniin tasaisia palloja, ja niiden kohottua vielä 30min, juuri ennen paistamista tökkäsimme reiän keskelle ja varovasti venytettiin pallosta rinkilä :)

Laita paksupohjaiseen ja tilavaan kattilaan munkki- tai kookosrasvaa sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy n. 180 asteiseksi. Me jouduimme säätämään levyä 3 ja 4 asetusten välillä saadaksemme lämmön pysymään tasaisena.

"Selviät ilman paistomittariakin; kun öljy alkaa ”liikkua” ja siitä alkaa nousta vähänkään höyryä, on aika vääntää lieden tehoa pienemmälle ja kokeilla pienellä taikinanpalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä."

Nosta munkki öljyyn varovasti. Paista koosta riippuen 2-4 munkkia kerrallaan, niin että niillä on hieman liikkumavaraa. Kun ensimmäinen puoli on ottanut väriä kunnolla, käännä munkki reikäkauhalla toisinpäin. Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Rinkilät voit onkia öljystä myös haarukalla. Varo polttamasta itseäsi, öljy on tuhottoman kuumaa!

Sokerointi onnistuu joko lautasella, tai ihan vaikka vain paperipussissa. Laita sokeria pussiin ja munkki taikka kaksi perään ja ravistele varovasti.

Lainaukset ja alkuperäinen ohje; Kinuskikissa - Vappumunkit

PIIMÄMUNKIT

4kpl munia
4 dl sokeria
4dl piimää
10dl vehnäjauhoja
3tl ruokasoodaa
3tl vaniljasokeria
Sekoita ensin kuivaat aineet keskenään. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää joukkoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista heti. Nostele taikinamöykkyjä kahdella lusikalla kuumaan öljyyn, varo taaskin polttamasta itseäsi. Munkeista tulee tasaisen epätasaisia palleroita :) Nosta nämäkin paperin päälle jähtymään ja "kuivamaan", tarjoile tuoreena.

Piimämunkeissa pätee samat paistosäännöt kuin tavallisissakin :)

Alkuperäinen ohje; Kotikokki
Näiden ohjeistuksien myötä Keittiörakkautta toivottaa oikein herkullista Vappua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Neuvoja, kysyttävää tai mielipiteitä? Heitä rohkeasti viestillä! :)